sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Tallinnan tuliaisia

Käväistiin parin päivän reissu Tallinnassa pienellä porukalla. Ja naiset lähtivät tietenkin Karnaluksiin (ja kangaskauppaan). Esittelin ystävälleni tämän käsityöihmisen aarreaitan ja kyllähän sieltä tarttui mukaan kaikenlaista kummallekin. Ystäväni panosti neulelankoihin, minä puolestaan keskityin tällä kertaa ompeluvälineisiin.


Ostin itselleni kaariviivainsarjan kaavojen tekoon, nahkarei'ittimen, liitutrissan ja lisäjauhetta vanhoihin, ratkojia (useampi kappale, koska ne ovat aina häviksissä), mittaliisa, ompelulankaa, saumurilankaa, ruusuntekokehikon, huovutusneuloja, neulepuikot, koukkuamiskoukku, huivihakaneuloja ja silmukkamerkkejä.


Täydensin myös lyhkäisten vetoketjujen varastoani 67 kappaleella. :D


Jokunen nappi ja nipsukin löytyi.


Nauhojakin ostin. Kaksi ylintä ovat painettuja, toiseksi alin kudottua nauhaa ja alimmainen vinonauhaa.


Kolmea kangasta päätin ostaa mukaani. Ylimmäinen ohkaista puuvillaa, keskellä puhtaanvalkoista pellavaa ja alimmaisena joustofroteeta (valtavan kokoinen palanen, mitäköhän siitäkin tekisin).

Oli kyllä mukava reissu. Alunperin ajattelin ostaa samalla reissulla peitetikkikoneen, mutta sen taidan tilata nettikaupan kautta, niin tulee sitten postin mukana suoraan kotiin. Ja samalla sieltä saa kliksuteltua unohtuneita tavaroita samaan pakettiin.


2 kommenttia:

Hanna Fagerholm kirjoitti...

Voi kun pääsis Karnaluksiin käymään pitkästä aikaa! Sormet syyhyää kun katsoo sun ostoksia :)

Ceraci kirjoitti...

Se on Hanna kyllä aivan mahtava paikka. :D Loppukesälle/syksylle suunniteltiin jo toista reissua ihan vaan naisten kesken, ettei miesten ostokset vie tilaa takalaatikosta. ;)

Lähetä kommentti