maanantai 4. toukokuuta 2015

Opparipoppari

Viimeinen rutistus on melkein valmis. Tänään on se päivä, johon on valmistauduttu kuumeisesti ainakin viimeisen viiden viikon ajan. Opinnäytetyö lähtee minun käsistäni maailmalle. Tai ainakin parille opettajalle ja opponentille.

Tuotteet sain viime viikon alkupuolella valmiiksi ja vappu olikin armotonta kirjallisen työn tekemistä. Ei siinä paljoa vappua kerennyt juhlia, mitä nyt muutaman ilmapallon puhalsi ja parit munkit maisteli. Sekä minä, että asiakas olimme tyytyväisiä työn lopputulokseen. Tästä on hyvä lähteä tekemään seuraavaksi myös itselle vastaavaa settiä ensi kesän vaellusta varten.

Työssäni tein vaellushousut asiakkaan toiveiden mukaisesti. Suurimpana jujuna oli, että housuista jätettiin nappi ja vetoketju kokonaan pois, jotteivat ne ole häiritsemässä rinkan lantiovyön alla. Housuista tehtiin napakasti ylhäällä pysyvät resori+kuminauha -yhdistelmän avulla. Käyttökokemusta ei ole vielä tullut, mutta eiköhän sitäkin muutaman viikon sisään saada.



 
Housujen materiaalit ovat www.shelby.fi -verkkokaupasta, josta löytää juuri retkeilyyn liittyviä materiaaleja ja tavaroita. Khakin värinen kangas on QuickDry Lightia ja musta elastaania sisältävää QuickDry Stretchiä. Pieni jousto takapuolessa ja polvissa antaa liikkumavaraa ja mahdollistaa hyvän istuvuuden.
 

Housujen kaveriksi tein neulekoneella villapaidan. Koulussa oli puolitoista vuotta sitten neulekonekurssi ja sain kärpäsen pureman siellä. Minulla on mammani vanha neulekone ja aion kesän aikana sen kasata ja katsoa, että saisiko sillä tehtyä jotain. Kyllä on koneella neulominen melkoisen nopeaa, varsinkin kun vertaa minun hiiiidasta käsin neulomista.




Langan ostin Piikkopirrasta Turusta. Lanka on koneneulontaan tarkoitettua merinovillasekoitelankaa. Paidasta tuli ihanan pehmoinen ja asiakas tykkäsi erityisesti retrohenkisestä väristä. :)



Tässä on siis se masiina, jolla tein villapaidan. Tilaahan tuo kotoa vie, pitää jostain raivata jokin nurkka tyhjäksi. ;)

Viikon päästä on seminaari. Sen jälkeen onkin sitten tämä koulu ohi. :)

2 kommenttia:

Ilona Winebridge kirjoitti...

onnenpotkuja täältäkin, kyl noi vaellushousut on kympin arvoiset, myös minä tykkään jumpperin värityksestä. jännittävä viikko sul edessä!

Ceraci kirjoitti...

Kiitos Ilona. Myös minä olen erittäin tyytyväinen vaellushousuihin. Parilla pikkukorjauksella teen itselleni ainakin yhdet samanlaiset.

Lähetä kommentti