keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Kesän kehruita

Hei taas pitkästä aikaa! Kesä on sujunut pihamaisemissa ja käsityöt jääneet taka-alalle. Kesällä olin partiolaisten suurleirillä opastamassa tarpojaikäisille värttinälläkehruuta ja siitä iski taas pieni kehruukärpänen minuun itseenikin.


Nuoria oli hauska seurata, kun he kokeilivat värttinällä kehräystä. Toisilla tuntui olevan heti hanskassa ensisekunneilta lähtien ja toiset eivät taas jaksaneet ensisekuntia pidemmälle kokeilla, koska hermot menivät jo vaikka yritimme lohdutella, että ensimmäisestä langanpätkästä ei voi tulla ohkaista ja tasapaksua. Kaikkein innokkaimpia testaajia taisivat olla kyllä aikuiset johtajat, erityisesti ulkomaiset.


Itse kerkesin kehräämään muutaman pikkuvyyhdin siinä sivussa. Viisi ensimmäistä on siellä kehrättyjä (villaa yht. 93g) ja naapuriohjelmapisteellä kasviväreillä värjättyjä. Vasemmanpuoleinen on värjäämätön, kolme seuraavaa keltasipulin kuorilla värjättyjä ja toiseksi viimeinen muistaakseni vuohenputkea. Viimeinen vyyhti on alpakkaa (50g) ja vasta kotona kehrättyä. Oli värttinällä pitkään keskeneräisenä, mutta eilen otin pois ja kertasin. Kaikki ovat siis kerrattu kaksinkertaiseksi. Seuraavaksi ajattelin opetella navajokertauksen, että saisi kerrattua samasta säikeestä kolmenkertaiseksi.

Kehräyskalustoni myös lisääntyi juuri. Tilasin Etsyn kautta pari uutta värttinää itselleni. Kun tuntuu, että välillä yksi värttinä jämähtää yhteen projektiin enkä ole lainkaan sellainen, että pystyisin pitämään vain yhtä projektia kerrallaan vireillä. :D


Oikeanpuoleinen on se vanha värttinä, jonka ostin aikoinaan kehruukurssin opettajalta. Nyt pääsin testaaman jo uutta värttinää ja siinä on työn alla jo villa/koirankarva (borzoi) -sekoitus. Tuo koirankarva on ihanan pehmeätä ja pehmentääkin mukavasti tuon karheantuntuisen villan rakennetta. Voisi kokeilla myös pelkkää koirankarvaa kehrätä, sillä sitä on saatavilla paljon kaveriltani.


Värttinät ovat upeita. Tilasin ne täältä ja toimitus oli uskomattoman nopea! Toiselta puolelta maailmaa posti kulki alle viikossa. Kehrän kiviksi valitsin pyriitin (tunnetaan myös rikkikiisuna ja katinkultana) ja hematiitin. Painoiltaan värttinät ovat 49 ja 53 grammaiset. Vanha puinen on 43g.

Rukkia tekee edelleen mieli, mutta ei mahdu meille nyt juuri mihinkään. Pari vanhaa perinnerukkia minulla onkin jo varastossa, mutta kumpikin kaipaisi fiksausta ennen käyttöä. Työhuone minulla on hakusessa, niin saisi kaikki välineet sitten samaan paikkaan pois jaloista. Mutta kehräykset jatkuu nyt näillä välinein ainakin hiukan aikaa. Katsotaan kuinka pitkä projekti tämä koirankarvalanka on. :D

0 kommenttia:

Lähetä kommentti