tiistai 24. helmikuuta 2015

Suojapussit tableteille

Tässä tulee ensimmäinen osa joululahjaompeluksista. Uusia juttujakin sain eilen tehtyä, mutta ne pääsee esittelemään vasta vähän myöhemmin. :)

Anoppi ja miehen veli pyysivät molemmat tablettipussia lahjaksi. Yhden sellaisen olen aikaisemmin jo miehelleni ommellut ja samalla tyylillä nämäkin toteutin.

Anopille liilaa (koska lempiväri). Kangas on Jätti-Rätistä ja vahvuudeltaan canvaskangasta. Pussukka on vuoritettu samalla kankaalla. Kerrosten väliin pistin microfleeceä hiukan pehmustamaan mahdollisia kolhuja.





Pussin läppä kiinnittyy tarranauhalla.




Lankomiehelle sitten väritoiveena oli jotain tummaa ja hillittyä. No, mustaa kangasta ei ollut varastossa siihen hätään. Kaivelin laatikoita ja löysin sieltä Ikean lautakuosista paksua puuvillaa. Sinne tuli samoin mikrofleecekerros pehmusteeksi.



Kummankin reunat huolittelin leveällä vinonauhalla.

Mies osti itselleen uuden tabletin ja antoi minulle vanhansa. Pussia kuitenkaan en saanut mukaan, joten omaan tablettiin pitäisi sitten tehdä seuraavaksi suoja. Sen taidan kyllä tehdä virkkaamalla, näitä ommeltuja olen nyt tehnyt tarpeeksi. Varsinkin kun tuo vinonauhan ompelu ei ole lempipuuhaani. ;)


1 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Nää on kivat!!!

Lähetä kommentti