tiistai 11. elokuuta 2015

Kesäkassi eskarilaiselle

Kävimme eilen uuden eskarilaisen 6-vuotissynttäreillä. Varsinainen lahja oli paketillinen toivottuja pikkulegoja, mutta "kääreeksi" ompelin kesäisen kassin vaikka eskariin vietäville ja tuotaville tavaroille. Omasta kokemuksesta on käynyt selväksi, että melkein joka aamu päiväkodille mentäessä pitää olla mukana kassi ulkohousuja, sadevaatteita, kumppareita ja mitä ties varusteita varten. Ja aika usein (varsinkin perjantaisin) tuntuu olevan takaisintuomisina taideteoksia ja kätten tuotoksia. Sujautan yleensä aina omaan taskuuni tai päikkärirepun sivutaskuun ylimääräisen kassin, niin sujuu tavaroitten kuskaaminen vaivattomammin.


Kangas on aurinkovärjäystekniikalla värjättyä lakanakangasta ja yläreunaan on molemmin puolin ommeltu pitsinauhaa.

Nyt kun se kesä vihdoin tuli on mukava käyttää kirkkaita ja pirteitä värejä. Itselle pitäisi tehdä uudelle kännykälle pussi, mutta kangasvalinta tuottaa ongelmia. Tuntuu, että kaikki valmiiksi kotona olevat kankaat ovat liian tummia tai tylsiä. Nyt pitää saada keltaista, oranssia, limenvihreää ja pinkkiä. (Taidan olla kipeä, kun näin sanoin...)