sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Viime vuoden viimeiset

Blogin kalenteri jäi sairastelujen, joulukiireiden ja muun elämän jalkoihin. Koitetaan ensi vuonna uudestaan ja hiukan paremmalla suunnittelulla. Ex-tempore ei oikein onnistunut tällä kertaa. :D

Nyt bloggaaminen helpottuu, kun ostin itselleni tietokoneen välipäivien alennusmyynneistä. Vielä puutuu kunnollinen kuvankäsittelyohjelma, mutta sekin on työn alla. Pikaisella käsittelyllä nyt nämä kaksi joululahjaompelusta, jotka matkasivat ystäväperheen sisaruksille.

Isosisko on armoton Frozen-fani (niinkuin meidänkin tyttö), joten aiheenvalinta kankaisiin oli helppo. Frozen-tunika 134-kokoisena.


 Pikkuveljelle etsin paloautoaiheista kangasta, mutta en juuri tähän hätään löytänyt. Hänelle siis omista varastoista löytynyttä pelikangasta. T-paita koko 122cm.


Muitakin lahjoja ompelin, mutta jäi kuvaamatta. Kaikki valmistelut tietenkin tein viime tippaan, niin kuin yleensä, niin ei muistanut muita kuvata kuin nämä. Yksi joululahjasetti on vielä ompelematta, joten taidan nyt syventyä sen pariin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti